ALUKSI EHKÄ JO TUTTUA, MUTTA KYLMÄÄVÄÄ FAKTAA
Työkyvyttömyyden aiheuttaneen sairauden suurimmat ryhmät ovat mielenterveyden häiriöt (44 %), tuki- ja liikuntaelinten sairaudet (24 %). Heikentyneen mielenterveyden työmarkkinakustannukset Suomessa ovat 4,7 miljardia euroa. Tuki ja liikuntaelimistön sairaudet aiheuttavat yhteiskunnalle vuosittain jopa 3–4 miljardin euron kustannukset.
KYLLÄ, ASIA KOKETTAA MYÖS TEIDÄN TOIMIALAANNE
Hyvinvointihaasteiden lisäksi; onko yhteisössänne vaikea keksiä yhteistä tekemistä, yleisesti liikutaan liian vähän tai tarvittaisiin keinoja irtautua työstä?
TENHOOLLA ON TARJOTA RATKAISU
jolla vahvistetaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia, sekä luodaan uutta yhteistä tekemistä. Kaikki mahdollisimman matalalla kynnyksellä, äärimmäisen mielekkäällä tavalla, pienellä vaivalla, omalla työpaikallanne.
Tavoitteena on sytyttää kipinä koko loppuelämän kestävään harrastukseen ja elämäntapaan, joka yleissivistävänä taitona vahvistaa lisäksi jokaisen yksilön henkistä pääomaa. Tulkaa mukaan!
JOTAIN MITÄ ETTE VARMASTI TIENNEET
Tanssi-illan aikana askelia kertyy yli 8000. Testihenkilön (nainen) keskisyke 4 h tanssi illan aikana 152 bpm, maksimisyke 185bpm ja kalorinkulutus 2400 kcal. Tämä vastaa keskimäärin 3,5 h juoksua.
TANSSIN VAIKUTUKSET TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖÖN
Tanssi aktivoi ja vahvistaa lihaksia, parantaa ryhtiä sekä kohentaa aerobista kuntoa. Lihaskunnon kohentuminen taas tuo fyysistä voimaa, jolloin tasapaino parantuu. Tasapainon parantumiseen liittyy myös se, että tanssi sisältää kääntymisiä, askeleita ja seisomista, raajojen ojentamista ja koukistamista. Tanssin lisäämä fyysinen toimintakyky lisää myös liikeratojen ja askelten suurentumista, jolloin kävelykyky ja ryhti paranevat.
TANSSIN LISÄÄMÄT PSYYKKISET VAIKUTUKSET liittyvät itsevarmuuden, kehonkuvan ja hyvinvoinnin parantumiseen, masentuneisuuden ja pelon vähenemiseen, tunteiden käsittelyyn ja ilmaisuun. Tanssi tuo iloa ja vapauden tunnetta sekä rentouttaa ja vähentää stressiä. Tanssin on todettu kohentavan mielialaa sekä lisäävän kehopositiivisuutta. Koska tanssiin kuuluu myös musiikki, niiden positiiviset yhteisvaikutukset ovat terveyteen vielä suuremmat.
TANSSIN SOSIAALISET VAIKUTUKSET johtuvat vuorovaikutuksen lisääntymisestä ja parantumisesta, yhdessä tekemisestä, eristäytymisen vähentymisestä, tunnetaitojen kehittymisestä ja positiivisen käyttäytymisen lisääntymisestä. Tanssi kehittää ja edistää sosiaalisia suhteita.
Näin ollen, tanssi on parasta lääkettä edellä mainittuihin työkyvyttömyyden aiheuttajiin, koska sen vaikutukset osuvat yhtä aikaa kaikkiin hyvinvoinnin osa-alueisiin; fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tanssiminen on lisäksi niin äärettömän mielekästä ja hauskaa, että monikaan sitä ei edes miellä liikunnaksi.
Valjastetaan tämä vaikuttava pääoma käyttöön myös teidän yhteisössänne.
Kukapa meistä ei olisi seurannut juhlissa tanssivien parien sulavaa liikettä ja välitöntä hauskuutta miettien; ”kunpa minäkin…”
TANSSIOPETUKSEN TYÖTERVEYSKONSEPTI YRITYKSISSÄ JA YHTEISÖISSÄ
- 4 x 75min (tai 2 x 150min) opetuskokonaisuus auktorisoidun TENHOO-opettajan ohjauksessa yrityksenne tiloissa, 5-15 paria/kurssi
- Pääsy sähköiseen itseopiskelun videomateriaalipankkiin
- Kurssi huipentuu TENHOO tanssitilaisuuteen, jossa live-orkesterin säestyksellä pääsee nauttimaan oikeasta tanssilavatunnelmasta ja soveltamaan opittuja asioita aidossa ympäristössä.
Tilaisuus alkaa 75min kertauksella, jonka jälkeen bändi astuu lauteille ja tilaisuus avataan myös yleisölle. Bändi esiintyy illan aikana 4 x 45min. Tilaisuudessa on myös tarjoilu.
- Vuoden etu-jäsenyys TENHOO-tanssitilaisuuksissa jäsenhinnoin
FUSKU
'
HIDAS VALSSI
TANGO
VARAA ESITTELY:
yhteydenottolomakkeen kautta
tai sähköpostilla: sanna.latva@rantalavaviihde.fi