JANI KUJALA & TANSSIORKESTERI SIDERS
~Olavi Virta -laulukilpailun voittaja 2019~
Jani on 40–vuotias Pohjanmaalta kotoisin oleva laulaja, jolle tanssimusiikki ja iskelmä ovat tulleet syvälle sieluun jo äidinmaidosta. Tanssia harrastavien vanhempien mukana lapsuutensa ja nuoruutensa tanssilavoja sekä Caravan-alueita kiertäen, kruunattujen ja kruunaamattomien laulajamestarien tulkinnat tekivät lähtemättömän vaikutuksen nuoreen laulajan alkuun.
Vuonna 2008 alkoi Janin yhteistyö Tanssiorkesteri Sidersin kanssa, jonka vakituisena solistina hän edelleen toimii. Sidersin kanssa Jani kiertää yleisöä viihdyttäen tanssilavoilla ja erinäisissä yksityistilaisuuksissa. Orkesterikeikkojen lisäksi myös upeat konsertit täyttävät perinteisesti Janin kalenteria.
Musiikillisesti perinteinen tanssimusiikki ja iskelmä ovat olleet aina lähimpänä Janin sydäntä, mutta kokemusta laulajana hänellä on kertynyt vuosien mittaan aina rockista klassiseen. Monipuolisuudesta onkin muodostunut yksi Janin valttikorteista.
Menestystä Jani on niittänyt vuosien varrella merkittävissä valtakunnallisissa laulukilpailuissa. Vuonna 2019 hän voitti Laila ja Olavi -laulukilpailun miesten yleisen sarjan.
Lisäksi hän on tuttu kasvo myös Kiuruveden IskelmäMestarit -kilpailusta sekä Tangomarkkinoilta.
Jani on karismaattinen, tummanäänen omaava tulkitsija, jonka äänestä ei lyyrisyyttä puutu. Janin laajan äänialan ansiosta hänen äänensä taipuu aina tangosta klassiseen saakka.
Jani kiertää tanssilavoja ympäri Suomen yhdessä Tanssiorkesteri Sidersin kanssa.
Orkesterin ohjelmisto koostuu perinteisistä suomalaisista tanssi- ja iskelmäkappaleista, joihin tuo hienon ja energisen lisän orkesterin nuori hanuristi.
Sidersin jäsenet:
Antti Kleemola - rummut
Markku Rantakurtakko - kitara
Juha Saarela - basso
Rami Rinta-Korkeamäki - haitari
Janin saavutuksia:
- Laila ja Olavi -laulukilpailun miesten yleisön sarjan voittaja 2019.
- Pentti Viherluoto -laulukilpailun finalisti 2021.
Janin levytyksiä:
- Singlejulkaisu 2019, sisältää kappaleet 'Luodut toisilleen' ja 'Jätät jälkeesi vain kyyneleet'.
Singleä tilattavissa hintaan 5€ + postimaksu 2,30€
- Me ollaan karavaanarei -single
säv. Jarkko Salmi, san. V-P Lehto, sov. Kim Engblom
Tuottaja: Tiuku Tuotanto
Singleä tilattavissa hintaan 8€ + postikulut 2,30€
(levy sisältää nuotit kappaleeseen)
KEIKKAKALENTERI:
09.06. - Scandic Hotel Waskia, Vaasa
10.06. - Yksityistilaisuus, Isokyrö
15.06 - Olavi Virta konsertti, Laihian ns-talo
17.06 - Yksityistilaisuus, Alavus
24.06 - Kyynärön lava, Pälkäne
12.-16.07 - KIINNI
29.07 - Härkäjuhlat, Pukkilansaari (Isokyrö)
30.07 - Yksityistilaisuus, Laihia
19.08 - KIINNI
HUOM! Muutokset ovat mahdollisia. Seuraa Facebook-ilmoittetua.
KUVAGALLERIA
Kuva 1 ja 2: Valokuvaus Marko Lapiolahti, Kuva 3 ja 4: Sanna Latva
Jani Kujala, Romanesca - Laila ja Olavi laulukilpailun superfinaali 2019 + tuomariston kommentit
Esitetty Alfa-tv:ssä 11.12.2019
Juontaja: Katja Karisukki
Tuomaristo: Martta Saksa, Kari Hirvonen, Teuvo Nummela, Tommi Tähtivirta
ME OLLAAN KARAVAANAREI
säv. Jarkko Salmi
san. V-P Lehto
sov. Kim Engblom
Esittäjä: Jani Kujala
Säestys: Tanssiorkesteri Siders
Videon kuvaus: Sanna Latva
Kuuntele Jania Spotifyssa!
Seuraa Jania somessa:
Vieraile myös Janin omilla kotisivuilla
Luomme parhaillaan sisältöä tätä osiota varten. Jotta voimme ylläpitää palvelumme korkeita standardeja, tämä vaihe kestää vielä jonkin aikaa.
Toivomme, että palaat palveluumme pian. Kiitos osoittamastasi kiinnostuksesta!
Tässä annettua sisältöä ei voi näyttää nykyisten evästeasetusten vuoksi.
Tämä sivusto voi tarjota kolmansien osapuolten omalla vastuullaan toimittamaa sisältöä tai toimintoja. Nämä kolmannet osapuolet voivat määrittää omia evästeitään esimerkiksi seuraamaan käyttäjien toimintaa tai mukauttamaan ja optimoimaan tarjouksia.
Tämä sivusto käyttää evästeitä toimittaakseen kävijöille optimaalisen käyttäjäkokemuksen. Tietty kolmannen osapuolen sisältö näkyy vain, jos kolmannen osapuolen sisältö on otettu käyttöön.